POHJOISMAIDEN SUURIN JA PERINTEISIN ROAD RACING –TAPAHTUMA SIIRTYY HEINÄKUULLE 2022

VALLITSEVAN KORONAPANDEMIAN TAKIA BMW BAVARIA LAAKKONEN 56. IMATRANAJO IRRC SIIRTYY ENSI VUOTEEN. TAPAHTUMAN UUSI AJANKOHTA ON 1. – 3. HEINÄKUUTA 2022.

Imatranajo on International Road Racing Championshipin (IRRC) eli kansainvälisen moottoripyörien katuratasarjan Suomen osakilpailu. Imatran Moottorikerhon hallituksen päätös tapahtuman siirtämisestä on tehty yhteistyössä Imatran kaupungin ja IRRC-organisaation kanssa.

Imatranajo on Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma, jonka katsojamäärä vuonna 2019 oli yli 42 000 henkeä. Tavoite tälle kesälle oli noin 50 000 henkeä. Kansainvälisen IRRC-sarjan ratamoottoripyöräkilpailun taloudellinen vaikutus Imatran kaupungille ja koko Etelä-Karjalan alueelle on merkittävä.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa Imatran Moottorikerho ry yhdessä sen alaisuudessa toimivan Imatranajo Oy:n kanssa. Valtaosa järjestelyorganisaatiosta työskentelee vapaaehtoisesti oman työnsä ohella omalla vapaa-ajallaan.

- Me kaikki olemme tietysti hyvin pettyneitä ja harmissamme siitä, että tapahtuma joudutaan jo toistamiseen siirtämään. Tässä tilanteessa tärkeintä on kuitenkin koko henkilökunnan, kuljettajien, tiimien, yhteistyökumppaniemme ja yleisön sekä Imatran seudun asukkaiden terveys. Onneksi IRRC-organisaation kanssa tekemämme kolmivuotinen sopimus kilpailun järjestämisestä mahdollistaa tapahtuman siirron ensi vuoteen, toteaa Imatran Moottorikehon puheenjohtaja Sami Backman.

- Luotimme tähän päivään asti siihen, että huolta aiheuttanut koronapandemiatilanne olisi hellittänyt. Olimme vakuuttuneita siitä, että heinäkuun alkuun mennessä suuriakin ulkoilmatapahtumia ja festivaaleja olisi ollut mahdollista järjestää turvallisesti kaikkia tilanteen vaatimia viranomaismääräyksiä ja -suosituksia kirjaimellisesti noudattaen. Erilaiset epävarmuustekijät, jotka liittyvät muun muassa kansainvälisten kuljettajien maahantuloon ja yleisörajoituksiin olivat ratkaisevat syyt tapahtuman siirtämiseen, Imatranajo Oy:n yritysyhteistyöstä vastaava Eero Kiiskinen kertoo.

LIPUT:

Jo ostetut liput vuodelle 2020 ja 2021 käyvät sellaisenaan myös kesällä 2022 järjestettävään Imatranajo-tapahtumaan.Jos uusi ajankohta ei kuitenkaan ole sopiva, lippujen palautus onnistuu sen lippukaupan sivujen kautta, josta lippu on ostettu. Lippujen palautus on mahdollista 5.7.2021 saakka. Palautusta koskevat ohjeet löytyvät lipunmyyjän nettisivuilta www.nettilippu.fi ja Imatranajon nettisivuilta www.imatranajo.fi

Lisätietoja:

Imatran Moottorikerho, www.imk.fi / www.imatranajo.fi /

Imatran Moottorikerho r.y. / Sami Backman, puheenjohtaja, 040 543 1163, sami.backman@imk.fi , sami.backman@imatranajo.fi

Imatranjo Oy / Pertti Lintunen, hallituksen puheenjohtaja, 0400 296 646, pertti.lintunen@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Eero Kiiskinen, tapahtuman sisältö ja yritysyhteistyö, 0400 432 094, eero.kiiskinen@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Martti Solja, alueyhteistyö, myynti ja markkinointi, 040 500 3626, martti.solja@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Lasse Norres, mediavastaava, 044 770 6007, lasse@norres.fi

< > Huhtikuu 2024

Ma Ti Ke To Pe La Su
14 1 2 3 4 5 6 7
15 8 9 10 11 12 13 14
16 15 16 17 18 19 20 21
17 22 23 24 25 26 27 28
18 29 30

Yhteistyökumppanit

Jäsenedut

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi